Pehmeä muutos on vaihtoehto sinulle, joka olet turhautunut toistuviin epäonnistumisiin muutosyrityksissäsi ja väsynyt motivoimaan itseäsi väkisin
Pehmeän muutoksen mindset mahdollistaa sinulle kestävien muutosten tekemisen elämässäsi inhimillisemmällä ja joustavammalla tavalla
KIRJAN KUVAUS
SINULLAKIN ON OIKEUS ONNISTUA -kirja esittelee uuden kokonaisvaltaisen menetelmän erilaisten muutosten tekemiseen elämässä.
Pehmeä muutos poikkeaa radikaalisti perinteisestä ”kovasta” ajattelutavasta, jossa tiukka itsekuri ja ”itsensä voittaminen” ovat monesti onnistumisen edellytyksenä.
Pehmeässä muutoksessa itseä vastaan taisteleminen lopetetaan kokonaan ja tavoitetta kohti mennään aina rennosti ja rauhallisella mielellä.
Kovasta muutoksesta poiketen pehmeä muutos tapahtuu aina mukavuusalueella.
Kirjoittajat Rauno Korpi ja Pertti Tanhua avaavat kirjassa pehmeän muutoksen menetelmän niin, että kuka tahansa voi sen omaksua. He myös kertovat avoimesti omista onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan, joten lukijana pääset seuraamaan aitiopaikalta sitä, kuinka pehmeää muutosta sovelletaan käytännössä omaan elämään.
Kirjan läpi kulkevat dialogit sekä runsas kuvitus tekevät lukukokemuksesta kevyen ja viihdyttävän, vaikka sisältö onkin painavaa asiaa.
Lukijana pääset mukaan jännittävälle löytöretkelle, jonka yhtenä tärkeänä päämääränä on löytää tie pehmeän muutoksen ytimeen, sisäiseen rauhaan.
KUN SISÄISTÄT PEHMEÄN MUUTOKSEN MINDSETIN...
Löydät aidon halun ja innostuksen sisältäsi elämäntapamuutosten tekemiseen itsesi pakottamisen sijaan
Muutat tarpeettomat syyllisyyden ja häpeän tunteet lempeydeksi itseäsi ja elämääsi kohtaan
Pysyt hyvillä mielin liikkeellä kohti tavoitteitasi ’repsahduksista’ ja ’takapakeista’ huolimatta
Muutat aikaansaamattomuuden tehokkaaksi toiminnaksi ja hoidat mieltäsi rasittavat arjen askareet rennosti pois päiväjärjestyksestä
Vähennät turhaa huolehtimista ja murehtimista ja pääset nauttimaan enemmän elämästäsi!
KIRJOITTAJIEN TERVEHDYS

Rauno Korpi
Rauno Korpi, LiK, on menestynyt jääkiekko- ja yritysvalmentaja, jolla on myös Diplomate in logotherapy -pätevyys

Pertti Tanhua
Pertti Tanhua on suggestoterapeutti ja NLP-kouluttaja, jolla on pitkä kokemus myös urheilijoiden ja työyhteisöjen valmentamisesta
Rane ja Pete tässä terve!
Olemme molemmat työskennelleet ihmisten parissa kymmeniä vuosia ja auttaneet heitä saavuttamaan tavoitteitaan ja pääsemään parhaimpaansa.
Samaan aikaan tiedämme, että suuri määrä ihmisiä kokee päivittäin tyytymättömyyttä, kun unelmat ja halutut muutokset eivät tunnu toteutuvan.
Siksi päätimme lähteä etsimään jotakin, joka auttaisi useampia ihmisiä saavuttamaan tavoitteensa.
SINULLAKIN ON OIKEUS ONNISTUA -kirja on tarkoitettu sinulle, joka etsit jotain uutta ja erilaista, koska olet kyllästynyt ”polkemaan paikallasi” ja tiedät jo kokemuksesta, että vanha lähestymistapa ei ole sinulle toiminut.
Toivotamme sinulle oikein mukavia lukuhetkiä!
-Rane ja Pete

Kirjan luettuasi voit lähettää palautetta joko nimimerkillä tai omalla nimelläsi. Palautteesi voidaan julkaista tällä sivustolla, mikäli annat siihen erikseen luvan.